Veijo Rönkkönen – Paratiisin puutarhuri

ITE-taiteilija Veijo Rönkkönen ei herännyt pääsiäisenä vuonna 2010 päiväuniltaan. Hän oli aloittanut päivänsä tunnin joogaharjoituksella, sytyttänyt tulen leivinuuniin, tarkastanut puutarhan, käynyt uimassa muutaman kilometrin Imatran uimahallissa ja tuntenut kotiin palattuaan väsymystä. Päivä oli tavallinen. Hän oli nukkumaan mennessään 66-vuotias, syntynyt 25.2.1944 Parikkalassa.

Veijo Rönkkönen jätti jälkeensä Parikkalan Koitsanlahteen merkittävän ITE-taiteen kokonaisuuden. Hän työskenteli reilun puolen hehtaarin tontilla lähes viisikymmentä vuotta. Uurastuksen tuloksena syntyi viitisensataa betonista veistosta ja loistokas puutarha. Parikkalan patsaspuisto on taiteelliselta tasoltaan pohjoismaiden korkeatasoisin ja maailmanlaajuisestikin vertaillen se on hyvin merkittävä fantasiapuutarha. Rönkkönen työskenteli erilaisten ja vaihtuvien aiheiden parissa vuosia ja veistosryhmät voivat käsittää kymmeniä erillisiä teoksia. Eksoottiset aiheet, eläimet, kasviveistokset ja vieraiden kulttuurien ihmiset, luovat paikalle kiehtovan epätodellista tunnelmaa. Eksotiikka vie puistossa samoilijan pois arjen todellisuudesta ja johdattaa hänet patsaspuiston aistivoimaisille vaikutuksille.

Pihatien varteen pystetty rivi groteskeja, pilakuvamaisia henkilökuvia luo vääristävän peilikuvan pihalla käyskentelevästä yleisöstä. Puisto yleisöineen muuttuu karnevaaliksi, jossa mikä tahansa outo tai yllättävä teos on luonteva osa kokonaisuutta. Ihmishahmoisetkin teokset on suunniteltu sopimaan osaksi puutarhan kasviloistoa, mutta joukossa on myös monia syvällisiä ihmistutkielmia.

Suuri osa teoksista ovat vain vaivoin peiteltyjä taiteilijan omakuvia. Rönkkösen Joogatarha käsittää kaksisataaviisikymmentä taiteilijan oloista joogaavaa hahmoa. Tekijä kertoi kokonaisuuden oolevan hänen nuoren vartalonsa muistolle pystytetty monumentti. Teos on koko puiston henkinen keskus, jossa patsaspuiston omakuvamaisuus kietoutuu perimmäisiin kysymyksiin fyysisen ja henkisen maailman yhteensovittamisen vaikeudesta. Sammaloituvat, tyynet joogit ovat kuva ykseyden etsinnästä ja myös sen mahdollisesta löytymisestä. Joogatarha on suomalaisella takapihalla kohdattuna hämmentävä kohdattava. Se on varmaankin eräs merkillisimmistä yksittäisen henkilön luomista taideteoksista.

Nuori Veijo Rönkkönen tiedettiin pidättyväisenä henkilönä. Taiteen tekeminen oli hänen tapansa kommunikoida ulkomaailman kanssa. Hän ei uskaltanut lähteä maailmalle, vaan kutsui maailman luokseen. Ihmisten kohtaamiseen liittynyt hiljaisuus kuitenkin katosi viimeisinä vuosina ja taiteilijasta tuli esiin ystävällinen ja huumorintajuinen persoona. Tuo uusi vapautuneisuus ja elämänilo näkyi myös patsaspuistossa. Äidin kuoleman jälkeen Rönkkönen keskittyi pelkästään lapsiveistoksiin. Joka kesä pihaan valmistui kymmenkunta telmivää tai urheilevaa lapsiveistosta. Lapsikatraan tekeminen oli oman lapsuuden ankeista muistoista irroittautumista, mutta siinä oli myös leikillistä halua alleviivata taideteosten  ja niiden isän luonnollista suhdetta. Teokset ovat tekijänsä lapsia. Viimeisenä kesänä valmistui monien vuosien ponnistus, satakunta leikkivää, voimistelevaa ja marssivaa lasta käsittävä lasten paraati. Sen etunenässä astelee itsetietoinen rumpalipoika. Marssi suuntautuu ulos pihasta. Taiteilijan haavoitettu lapsi on vihdoin valmis marssimaan riemusaatossa maailmalle.

Veijo Rönkkönen ei halunnut ajatella puiston tulevaisuutta. Kysyjille hän oli tottunut vastaamaan haluavansa peittää koko puiston hiekkaan ja tuhatvuotiseen  hiljaisuuteen, kuin kiinalaisen terracotta armejan konsanaan. Ajatus oli haave. Hän oli sopeutunut ajatukseen, että puiston rappeutumisen estäminen on mahdotonta. Vaikka Veijo toivoi puistolla olevan merkitystä ihmisille, ei hän vaatimattomuudessaan voinut kuvitella jälkeen tulevien viitsivän kantaa sen ylläpidosta huolta. Taiteilija ei täysin oivaltanut työnsä merkittävyyttä vaikka ehtikin saada taiteelleen tunnustusta.

Rönkkösen patsaspuisto vertautuu maailman tärkeimpiin taiteellisiin tuotantoihin. Pitkä ja välillä vaikea taistelu oman elämän tasapainon ja merkityksen etsimiseksi tuotti Parikkalan Koitsanlahteen taidetta jonka puhutteluvuus on universaalia ja pysyvää.

Veijo Rönkkönen vastaanotti kulttuuriministeriön myöntämän taiteen Suomi- palkinnon elämäntyölleen 2007.


Teksti: Veli Granö
Kirjoitus julkaistu alunperin: ITE-net

Moni on käyttänt sitä sannaa ko on tult miun pihaan, pitäneet sitä paratiisina.

Veijo Rönkkönen

Kysyvät usein olenko paljonki matkustellut. No mie vastaan et Karjalas käin syntyys, muuten en ole ollut missään.

Veijo Rönkkönen

Hullu on vapaa tekemään mitä haluaa.

Veijo Rönkkönen

Poika teki patsaat – vaan minä tein pojan.

Selma Rönkkönen (1908 - 1996)

Kokeilustahan se sai alkunsa. Sitte ku oppi tekemään ei malttant enää lopettaa.

Veijo Rönkkönen

Sielun sopukoista ne on kaikki lähtösin. Ei kaupattavaks, eikä maksusta nähtäväksi. Vapaasti niitä saa katsella matkalainen tai paikallisväki.

Veijo Rönkkönen

Rönkkösen patsaspuisto vertautuu maailman tärkeimpiin taiteellisiin tuotantoihin.

Veli Granö
50

vuotta taiteellista työtä

565

betoniveistosta

n. 1 000 000

vierailijaa puistossa vuosina 1970 – 2015